Välimerentaateli eli taatelipalmu (Phoenix dactylifera) on peräisin Pohjois-Afrikan ja Länsi-Aasian keitailta ja sitä on kasvatettu 6000-8000 vuoden ajan. Arizonan osavaltion pääkaupunki Phoenix on saanut nimensä juuri taatelipalmun mukaan. Kasvi on myös Saudi-Arabian kansallispuu. Yhtään toista kasvia ei ole historiassa kuvattu niin paljon kuin taatelipalmua, mikä kertoo sen tärkeästä asemasta aikoinaan. Kaikki vanhat uskonnot ovat käyttäneet palmunlehtiä rauhan, yhteisymmärryksen ja ylösnousemuksen sekä pyhyyden symbolina. Muinaisina aikoina oli taateli tärkein ruoka-aine suurimman osan vuodesta. Taatelista saadaan myös hunajaa ja viiniä sekä siemenistä taatelikahvia. Yhden vanhan arabialaisen sanonnan mukaan oli sen käyttötapoja yhtä monta kuin vuodessa päiviä. Israelin tiedemiehet ovat kasvattaneet kahden tuhannen vuoden ikäisistä siemenistä taatelipalmun, joka on samalla peräisin maailman vanhimmasta itämään alkaneesta siemenestä. Tämä antaa mahdollisuuden kasvin DNA:n perusteellisempaan tutkimiseen.
Opuntiaviikunan (Opuntia) (viikunakaktus) kotimaa on Meksiko. Tätä myös anopinkielenä tunnettua kasvia nimitetään Meksikossa sokean lampaan kaktukseksi, koska tuulet voivat puhaltaa kasvien salakavalia pieniä piikkejä eläinten silmiin ja aiheuttaa näin sokeutumista. Viikunakaktuksen viljelmiä on pidetty myös hirmukilpikirvojen kasvattamiseksi – näistä nimittäin saadaan arvokasta punaista väriä, karmiinia, joista valmistetaan synteettistä elintarvikeväriä E120. Mayat ja asteekit käyttivät karmiinia kankaiden värjäykseen. Korkean ravintoarvon omaavia suurihedelmäisen viikunakaktuksen hedelmiä käytetään ruoka-aineena, ja se on hyvin invasiivinen lajike. Tieteilijöiden mukaan suurihedelmäisen kaktusviikunasiivun lisääminen likaiseen veteen auttaa puhdistamaan vettä edullisella ja helpolla tavalla siellä, jossa muiden menetelmien käyttö on vaikeaa.
Kynttiläkaktus (Echinopsis pachanoi syn. Trichocereus pachanoi) kasvaa luonnossa lähinnä Perussa ja Ecuadorissa. Arkeologisten kaivausten aikana on todettu, että kaktusta on käytetty lääkekasvina vuosituhansien ajan. Kasvia on käytetty nivel- ja hermotautien sekä sienitautien hoitoon. Näihin päiviin asti intiaanien kunnioittama mytologinen kulttikasvi sisältää psykoaktiivisia alkaloideja, joilla on hallusinogeeninen vaikutus. Vanhimmat kasvin kuvaukset ovat Perusta vuodelta 1300 eKr. Siellä kasvia käytettiin sekä lääkintään, uskonnollisiin rituaaleihin että shamaanien ennustamiseen. Kaktuksen varren uutteesta on tehty hiustenpesuliuosta. Varsista, suolasta tai alunakivestä saadulla sekoituksella voidaan pestä villaisia vaatteita. Kasvi tunnetaan myös rakkauslääkkeenä.
Kultasiilikaktus (Echinocactus grusonii) on hitaasti kasvava kaktus, joka voi elää jopa 100-vuotiaaksi ja kasvaa 2 metriä korkeaksi. Suuri osa kasvin luonnollisista asuinalueista Meksikossa jäivät vesisähkövoimalaitosten patojen rakentamisen jälkeen veden alle, minkä vuoksi kasvi on luonnossa kuollut lähes sukupuuttoon. Tuhoa ovat aiheuttaneet myös kaktusten massiivinen ryöstökeräys. Muiden kaktusten lailla siilikaktuksen myyntiä säätelee uhanalaisten luonnonvaraisten eläin- ja kasvilajien kansanvälisen kaupankäynnin sopimus. Kasvi kukkii vasta parinkymmenen vuoden iässä ja Pohjoismaiden pimeiden talvien vuoksi siihen voi mennä jopa 100 vuotta. Kasvi tunnetaan myös nimellä anopinjakkara.
Rahapaunikko eli rahapuu (Crassula ovata) on peräisin Etelä-Afrikasta, Mosambikista. Todelliset rahapuut eli Baobabit ovat lähes 30-metrisellä ympärysmitallaan jättiläismäisiä maailman paksuimpia pyhiä puita, joiden ikä ulottuu 2000 vuoteen. Luonnossa rahapuu kasvaa vain 3-4 metriseksi. Rahapuilla on antibakteerinen ominaisuus. Lehdistä puristetusta maitiaisnesteestä saa lievitystä herpekseen, tulehduksiin ja artriittiin. Afrikan kansanlääketieteessä käytetään kasvia suoliston puhdistamiseen.
Itulehti (Kalanchoe) on Crassulan suvun monivuotisten kasvien laaja suku, jolla on lähes 200 lajia. Kiinan kielessä kasvin nimi tarkoittaa ”putoaa maahan ja kasvaa”, joka viittaa siihen, että kasvi lisääntyy erittäin helposti. Sen hoitavat ominaisuudet olivat tiedossa jo antiikin aikoina. Erimerkiksi Intiassa itulehdellä hoidettiin maksaa, Madagaskarilla taas päänsärkyä ja lymfasolmukkeiden tulehduksia. Lehden maitiaisneste sisältää flavonoideja ja C-vitamiinia, jolla on tulehdusta hoitava vaikutus, nopeuttaa haavojen parantumista ja auttaa palovammoihin ja ientauteihin. Nuhataudissa suositellaan tiputettavan maitiaisnestettä sieraimeen. Kosmetiikassa kasvin maitiaisnestettä käytetään voiteissa ja kasvovesissä, kotiolosuhteissa kasvojen ihon kosteuttamiseen ja nuorentamiseen. Lääkekasvina kasvatetaan pitsi-itulehteä ja sulkaitulehteä, jota pidetään monilla alueilla maailmassa haitallisena vieraslajina.
Agaave (Agave) kasvaa pääasiassa Meksikossa. mutta myös USA:n etelä- ja länsiosassa sekä Etelä-Amerikan vähäsateisilla alueilla. Muinaiset agaavet ovat eläneet Maalla jo noin 60 miljoonaa vuotta. Agaavet kukkivat vain kerran elämässään ja niiden jopa 12 metrin pituiset kukinnot – joissa voi olla lähes 17 000 kukkaa – ovat eräitä maailman korkeimpia kukintoja. Kukat, varret ja lehdet ovat syötäviä. Ne ovat kotimaassaan taloudellisesti tärkeitä kasveja: agaavenmehusta saadaan siirappia ja alkoholiuomia, joista tunnetuin on Meksikon kansallisjuoma tequila. Ennen vanhaan pureskeltuja agaaven rullia käytettiin tuliaseissa, lehtien päitä neulana, mehulla imeytettiin myrkyn nuolia, kukan varsista saatiin seinähirsiä, lehdistä tehtiin kattoja, ja vaahtoavasta maitiaisnesteestä saippuan korvikeainetta. Joidenkin agaavejen lehdistä tehdään myös vahvaa kuitua köysiä varten. Heikompi kuitu sopii paperiteollisuuteen ja laadukkaampi kuitu langan valmistamiseen.
Aaloe (Aloe) on peräisin Afrikasta. Aaloeita on käytetty lääkinnälliseen tarkoitukseen tuhansia vuosia eri mantereilla ja monissa kulttuureissa. Aaloe on tärkeä ainesosa kuuluisassa elämän eliksiirin reseptissä. Tiedetään, että jo Kleopatra käytti lehden maitiaisnestettä ihonhoidossa. Eniten kasvia on käytetty haavojen hoitoon ja ruoansulatuksen vilkastuttajana. Aaloe on vielä nykyäänkin kosmetiikka- ja ihonhoitotuotteiden tärkeä ainesosa. Kasvin juurta on käytetty pyykin pesemiseen, lehtien sisällöstä on tehty hilloa, ja tyhjäksi koverrettuja kantoja on käytetty jääkaappina ja ohuempia oksia nuolien tuppena. Luonnossa kasvin nektaripitoiset kukat ovat tärkeitä ravinnonlähteitä hyönteisille ja linnuille. Aaloen lehdillä herkuttelevat mielellään myös elefantit.
Anopinkielen (Sansevieria) luonnollinen levinnäisyysalue on Länsi-Afrikan savanneilla. Kasvin vironkielinen nimi ”havisaba” on saanut nimensä kalan pyrstöä muistuttavista lehdistään. Muissa maissa kasvia kutsutaan vielä leopardin liljaksi ja käärmekasviksi. Kasvien lehdistä saatavasta vahvasta kuidusta valmistetaan köysiä, purjekangasta ja paperia. Kasvin maitiaisnestettä käytetään antiseptisenä aineena. Anopinkielet ovat erityisen hyviä ilmanpuhdistajia poistaen ilmasta typpidioksideja ja formaldehydejä. Kasvia suositellaan kasvatettavan makuuhuoneessa, koska ne tuottavat öisin happea ja kosteuttavat siten ilmaa. Herkille ihmisille voi kukkiva kasvi kuitenkin aiheuttaa huimausta.
Hirvensarvisaniainen (Platycerium bifurcatum) on peräisin Uusi-Guineasta ja Australiasta. Epifyytteinä sademetsässä korkealla puunlatvoissa kasvavat kasvit muistuttavat linnunpesiä ja niillä on kahdentyyppisiä lehtiä. ”Pesän” muodostavien pyöreiden lehtien väliin kerääntyy kasvien jäänteitä ja kuolleita eläimiä, joiden hajotessa kasvi saa tarvittavia kivennäisaineita. Vanhat, ajan mittaan ruskeiksi ja paperin kaltaiseksi muuttuvat lehdet antavat hajotessaan ravintoaineita juurille. Toiset – pitkät, sarvenmuotoiset ja pieniä samettisia itiöpesiä kantavat lehdet ovat kasville tarpeellisia lisääntymistä varten. Lehtien päällä on harmaa huopamaisen karvainen kerros, jonka tehtävä on kerätä kosteutta ja ravintoaineita. Kasvit kasvavat vuosien kuluessa hyvin suuriksi. Vanhat kasvit voivat olla henkilöauton kokoisia ja painaa yli tonnin.
Alvejuuria (Dryopteris) eli saniaisten sukua voi löytää pohjoisen pallonpuoliskon lauhkealla alueella ja subtrooppisilla alueilla. Saniaisten räjähdyksenomainen kasvu Maalla sai alkunsa myöhäisellä liitukaudella 335 miljoonaa vuotta sitten. Vuosituhansien aikana kuolleet taimet maatuivat hiilidioksidipitoiseksi kerrokseksi. Siitä muodostuivat nykyajan fossiilipolttoaineet eli energian lähteet, jotka käynnistivät teollisuusvallankumouksen. Hiilen arvo havaittiin 1700-luvulla ja sen kaupasta tuli maailman muuttava jättiläismäinen liiketoiminta – keksittiin höyrykoneet ja hiilellä lämmittäminen yleistyi. Tästä seurasi suurkaupunkien hautautuminen paksun savuverhon alle ja nykyisen ilmastokatastrofin alku. Useiden kansojen mytologiassa saniaisen kukan löytäminen tuo onnea, vaikka itiökasvina se ei kuki koskaan.
Pasuunat (Brugmansia) on levinnyt kasvisuku Etelä-Amerikassa ja Nepalissa. Niitä on kautta historian pidetty pyhänä, hoitavan voiman omaavana todellisena jumalien kasvina, jota voivat käyttää vain vahvat ja siunatut ihmiset. Kauttaaltaan myrkylliset pasuunat sisältävät psyykkeeseen vaikuttavia alkaloideja, mikä tekee niistä erään maailman vahvimmista hallosigeeneistä. Kasvin vaikutus riippuu ihmisen elimistöstä, joten vaikutus on arvaamatonta alkaen puhehäiriöistä aina kouristuksiin ja jopa kuolemaan asti. Muinaiset Perun lääkitsijät käyttivät kasvin huumaavia ominaisuuksia sekä rituaaleissa että sairaanhoidollisissa leikkauksissa, esimerkiksi kallon avaamisessa. Kasvin varren kuoresta on valmistettu rituaalisia tulevaisuuden näkemistä mahdollistavaa juomaa.
Kilpipiilean (Pilea peperomioides) tulo huonekasviksi on kuuluisa ja kummallinen. Ensimmäistä kertaa lajia kuvattiin vuonna 1906, mutta kasvi unohdettiin pian. 1970-luvulla alkoivat Iso-Britannian kasvitieteilijöille toistua kysymykset tuntemattomasta kilpimäiset lehdet omaavasta kasvista. Luultiin, että kyse on muorinkukasta (Peperomia). Itse asiassa kasvi määriteltiin vasta vuonna 1978, kun Kewin kasvitieteelliseen puutarhaan lähetettiin yksi tuntematon kukkiva kasvi, joka vahvistettiin lopulta unohdetuksi kilpipiileaksi. Suuri oli tieteilijöiden ihmetys siitä, miten tämä tuntematon kasvi oli päässyt yleistymään kodeissa, jopa Skandinaviassa? Kävi ilmi, että lähetyssaarnaaja Espegren toi vuonna 1946 Kiinasta Norjaan palatessaan kasveja mukanaan ja lahjoitti niiden pistokkaita tuttavilleen. Kasvi levisi Ruotsiin ja Iso-Britanniaan ja sieltä edelleen maailmalle.
Pelargonit (Pelargonium) -suku on saanut nimensä kreikankielisestä sanasta pelargos eli haikara, joka viittaa hedelmien haikaran nokkaa muistuttavaan muotoon. Ensimmäiset pelargonit tulivat Eurooppaan 1500-luvun lopulla. 1700-luvulla lähetettiin kasvitieteilijöitä hakemaan kasvin siemeniä Etelä-Afrikasta, ja jo vuosisadan toisella puolella alettiin pelargoneja kasvattaa kaupankäyntiin. Kasvin voittokulku alkoi 1800-luvulla: hybridien saamisen taidolla pantiin alku nykyaikaisten pelargonien esi-isille ja uusille lajikkeille. Joskus pelargoneja istutettiin talon ympärille pelottelemaan pois pahoja henkiä ja käärmeitä. Kasvin tuoksu ei miellytä hyönteisiä, minkä vuoksi niitä saatettiin käyttää myös niiden häätämiseen. Pelargonia eli geraniumöljyä käytetään kosmetiikkateollisuudessa.
Varjomuratti (Hedera helix) on kotoisin Euroopasta ja sitä kasvaa myös Länsi-Viron saarilla, jossa se on luonnonsuojelun alainen. Kasvilla on parannettu luusairauksia, syyliä ja yskää. Varjomuratti on myrkyllinen, joten siitä ei kannata itse alkaa valmistaa kotona lääkettä. Antiikin aikana muratti oli omistettu viinin jumala Dionysokselle, minkä vuoksi etelän maissa voidaan vieläkin nähdä kievareiden oviin kaiverrettuja muratin kuvia. Kasvia on pidetty pyhänä ja sitä on pantu pahaa karkottavan silmän sijasta oviin ja onnen tuomiseksi morsiuskimppuihin. Kasvin marjat ovat linnuille maukasta ravintoa.
Arabiankahvi eli arabica (Coffea arabica) on kotoisin Koillis-Afrikasta, täsmällisemmin Etiopian vuoristometsistä. Kahvi – Etiopian musta kulta – on maailman toiseksi tärkein tuontituote. Maailman ensimmäinen kahvikauppa avattiin Turkissa vuonna 1475 ja ensimmäinen kahvila Italiassa vuonna 1645. Historiassa on harkittu jopa kahvin vastaisen lain säätämistä, koska ihmiset ovat muuttuneet siitä liian vilkkaaksi. Kun kahvista tuli yläluokan juoma, alaluokkaa rankaistiin kahvin juonnista selkäsaunalla ja sakolla. Eurooppaan kahvi tuli 1200-luvulla. Tutkijat ovat havainneet, että vanhemmilla ihmisillä, joiden kofeiinin taso veressä on korkeampi, on pienempi todennäköisyys sairastua Alzheimerin tautiin. Lisäksi kofeiinilla on positiivinen vaikutus aikuisiän diabetesta ja Parkinsonin tautia vastaan. Kahvi sisältää kofeiinia ja on väitetty, että suurin osa kahvin juojista on itse asiassa riippuvaisia siitä.
Sitruunan (Citrus limon) alkuperäistä kotipaikkaa ei tiedetä, mutta viljely- ja lääkintäkasvina sekä puutarhapuuna on kasvia kasvatettu jo tuhansia vuosia. Lääkinnällisenä kasvina nautittiin sitruunaa jo muinaisessa Egyptissä kala- ja lihamyrkytyksen välttämiseksi. Englannissa määrättiin aikoinaan laissa laivojen miehistölle päivän annokseksi unssi sitruunaa tai sitruunanmehua C-vitamiinin puutteesta johtuvan keripukin ehkäisemiseksi. Vasta 1700-luvulla alettiin sitruunaa käyttää elintarvike- ja maustekasvina. Sitruunaa voidaan oikeutetusti pitää superhedelmänä, joka auttaa takaamaan terveyden ja hyvän olon tunteen. Sitruuna sisältää paljon erilaisia vitamiineja, erityisesti C-vitamiinia, joka edistää raudan imeytymistä ruoasta. Sitruunan öljy vahvistaa elimistön puolustuskykyä ja vilkastuttaa verenkiertoa, ja sitä käytetään myös kosmetiikka- ja alkoholiteollisuudessa. Maailman painavin sitruuna kasvatettiin vuonna 2003 Israelissa – se painoi yli viisi kiloa.
Oleanteri (Nerium oleander) kasvaa Etelä-Euroopassa, Afrikassa, Aasiassa ja Arabian niemimaalla. Se on yksi maailman myrkyllisimmistä kasveista, joka kasvaa luonnossa vesistöjen rannoilla. Silmään joutuessaan voi kasvi aiheuttaa sokeutumista ja myrkylliset aineet voivat levitä jopa hunajan välityksellä. On tapahtunut onnettomuuksia karja- ja lemmikkieläimille, jotka ovat juoneet vesistöstä, johon on pudonnut kasvin kukkia tai lehtiä. Kasvin maitiaisnestettä on käytetty rotan- ja hyönteismyrkkynä. Kukkien tuoksulla voi olla huumaava vaikutus. Tiedetään, että kasvia on kasvatettu patsaiden koristeluun jo antiikin Rooman keisarin Neron puolison puutarhassa, ja Pompeijista on löydetty oleanteria kuvaavia freskoja. Kasvien huippukausi huonekasvina oli 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa, kun kasvit koristivat kartanoiden talvipuutarhoja ja rikkaiden ihmisten verantoja.
Laakeripuu eli Välimerenlaakeri (Laurus nobilis) on peräisin Välimerenmaiden itäosasta ja Vähä-Aasiasta. Kasvia pidetään yhtenä kuuluisampana ja voimakkaampana maagisena kasvina. Laakeripuuhun liittyy sana bakalaureus eli ”laakerin marjat”, joka otettiin käyttöön jo antiikin Roomassa palkittaessa miehiä akateemisista saavutuksista. Laakeriseppele on antiikin kulttuurista lähtien ollut sankareiden suurin kunnioituksen merkki. Laakeripuun latinankielisestä nimityksestä tulee myös sana laureaatti (palkinnonsaaja). Laakeripuu on sekä kreikkalaisten että olympiakilpailujen symbolipuu. Ensimmäiset tiedot laakerin käyttämisestä mausteena ovat 400-luvulta. Kasvin marjoista valmistetaan myös laakeriöljyä, jolla on eteerinen ja antibioottinen vaikutus.
Traakkipuu eli lohikäärmepuu (Dracaena) kasvaa enimmäkseen Afrikassa, muutamat lajit Etelä-Aasiassa ja yksi lajike Keski-Amerikassa. Puun ikää on vaikea määritellä, koska lohikäärmepuulla ei ole vuosirenkaita. Lohikäärmepuu ei ole saanut nimeään suotta. Kasvi nimittäin kasvattaa vaurioituneen varren pään sijalle monta uutta uloketta, kuten lohikäärme, jonka katkaistun pään sijalle kasvaa aina uusia. Kasvi sisältää punaista maitiaisnestettä, jota kutsutaan lohikäärmeen vereksi. Lohikäärmepuuta on käytetty huonekalujen kiillottamiseen, hampaiden puhdistamiseen, huulipunien valmistukseen, lääkintään ja kuolleiden palsamointiin. Taikamenoissa lisättiin kasvinestettä musteeseen, jolla kirjoitettiin taikaesineisiin maagisia viestejä. Kasvinesteestä valmistettua lakkaa käytettiin jopa Italian kuuluisamman viulumestarin, Stradivariuksen viulujen lakkauksessa.
Kumiviikuna eli huonekumipuu (Ficus elastica) on peräisin Intian rannikkoalueiden viidakoista ja voi kasvaa luonnossa 30 metriä korkeaksi. Kotioloissa kasvi voi kasvaa 60 cm – 3 metriä pitkäksi. Kasvia on viljelty sen maitiaisnesteestä saatavan kumin saamiseksi. Tuore maitiaisneste on myrkyllistä, minkä vuoksi on varottava, ettei nestettä pääse silmään. Kumipuu on ympäristöystävällinen ja eräs lujimmista ja hajoamattomista puumateriaaleista, joista nykyään valmistetaan huonekaluja. Kasvin haudetta on käytetty reumaattisten tautien hoitoon, ja liuosta ulkoisesti keuhkoputken tulehduksen hoitoon.
Viikuna eli fiicus (Ficus) on peräisin oletettavasti Aasian länsiosasta. Kyse on maailman vanhimmasta viljelykasvista, jota on kasvatettu jo 7000 vuotta. Viikunalla on tärkeä rooli itämaiden uskonnoissa. Kristillisessä kulttuurissa tämä hyvän ja pahan tunnistamisen puu symboloi häveliäisyyttä, koska Aatami ja Eeva suojasivat viikunan lehdillä alastomuuttaan. Antiikin maailmassa viikunan marjoja syötiin tonuksen nostamiseksi, maitiaisnesteellä poistettiin syyliä ja lehdistä tehtiin haudekääreitä. Viikunan marjoja käytetään nykypäivänä konditoria-, säilyke- ja alkoholiteollisuudessa. Useat viikunapuun lajit saavuttavat elinaikanaan ennätykselliset mitat. Joidenkin lajien oksista laskeutuu ilmajuuria, jotka juurtuessaan muodostavat lisävarsia. Kuuluisin näistä on banian eli banianiviikuna, joka voi levitä kahden hehtaarin laajuiselle maa-alueelle. Viikunaa pölyttää vain yksi mehiläislaji, Blastophaga.
Ihmeköynnös (Bougainvillea) on Guamin, Grenadan ja Filippiinien sekä useiden muidenkin paikkojen symbolikasvi. Kasvia kutsutaan eri maissa eri nimityksillä, kuten Santa Rita, Primavera ja Napoleon. Luonnossa tämä köynnöskasvi kasvaa puihin kiinnittymällä jopa 12 metriä korkeaksi. Nimensä Bougainvillea on kasvi saanut ranskalaisen amiraali Antoine de Bougainvillen mukaan, joka löysi näitä kasveja Brasiliassa. Pieniä ja huomaamattomia putken muotoisia kukkia ympäröi pölyttäjiensä kolibrien houkuttelemiseksi kolme kirkkaan väristä silkkipaperia muistuttavaa suojuslehteä. Vasta 1900-luvun lopulla tieteilijät onnistuivat erottamaan ja määrittelemään erilaiset ihmeköynnöksen lajit ja totesivat, että suurin osa kodeissa kasvatettavista lajikkeista ovat hybridejä.
Chilenaraukaria (Araucaria araucana) on Chilen keskiosasta ja Argentiinasta peräisin oleva kasvi, jota on esiintynyt Maalla jo noin 100 miljoonaa vuotta. Nämä erittäin pitkäikäiset havupuut voivat elää jopa 2000-vuotiaaksi. Araukaria on Chilen kansallispuu. Maailmalla tunnetaan tämä kasvi myös monkey-puzzlena eli apinan arvoituksena, koska terävien havujen vuoksi puuhun on vaikea kiivetä. Eurooppalaisille puu tuli tutuksi 1700-luvulla kapteeni James Cookin kuvausten perusteella. 1800-luvulla tuli kasvista Euroopan puutarhanhoitajien suosikki ja sitä istutettiin paljon Englannin puutarhoihin. Araukarian kävyn siemeniä kutsutaan Chilen pähkinöiksi, joita papukaijat levittävät luonnossa. Puun pihkalla on hoidettu haavoja.
Kirjovehka (Dieffenbachia) on peräisin Keski- ja Etelä-Amerikan trooppisista ja subtrooppisista metsistä. Tämä erittäin myrkyllinen kasvi vaikuttaa solutasolla aiheuttaen vaurioita elimistön eri alueisiin. Kasvia syötäessä on kuolettava määrä jopa 3-4 grammaa kasvin lehteä. Myrkytyksen tunnuksia ovat polttava tunne, suun turpoaminen, oksentaminen ja sydämen tykytys. Maitiaisnesteen sattuminen silmään voi aiheuttaa sarveiskalvon tulehduksen. Kasvin vartta käytettiin Etelä-Amerikassa orjien kidutukseen, koska kasvia pureskeltaessa katoaa syömis- ja puhumiskyky useiksi päiviksi. Trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla se on yleinen kasvi puutarhoissa. Kansanlääketieteessä kasvia on käytetty seksuaalisen nautinnon tai potenssin kasvattamiseen. Filippiineillä tehtyjen tutkimusten mukaan kasvista olisi apua syövän hoidossa.
Yönkuningatar (Selenicereus grandiflorus) on peräisin Keski- ja Etelä-Amerikasta. Ilmajuuristen puiden kuoren raoista lujasti kiinni pitävät kaktukset näyttävät suurimman osan vuodesta ilmeettömiltä. Vain yhtenä yönä vuodessa kasvi avaa suuret vaniljantuoksuiset kukkansa. Valkoiset, halkaisijaltaan jopa 30 cm:n kukat ovat tarpeellisia suurien yöperhosten ja mettä imevien lepakkojen houkuttelemiseksi. Yöllä kukkiminen on kasville hyödyllistä, koska lämpötila on silloin viileämpi ja kukista haihtuu vähemmän vettä. Kauniiden kukkiensa vuoksi kasvia kasvatettiin Iso-Britanniassa Hampton Courtin kuninkaallisessa puutarhassa jo 1600-luvulla.
Joulutähti eli tähtilatva (Euphorbia pulcherrima) kasvaa Keski-Amerikan lehtimetsissä. Kasvi voi kasvaa pensaana tai puuna lähes neljän metrin korkuiseksi. Versojen päissä ovat kauniit, useimmiten punaiseksi muuttuneet suojuslehdet, ei kukat. Suojuslehtien värien muutokseen tarvitaan valon ja pimeyden vaihtelua – täsmälleen sillä tavoin, kuin se tapahtuu niiden luonnollisessa elinpaikassa. Joulutähden kukat ovat itse asiassa hyvin pienet ja keltaiset, ja sijaitsevat rypäleenä jokaisen punaisen lehtiryppään keskellä. Yleisesti luullaan, että joulutähti on erittäin myrkyllinen, kuten useat muutkin tyräkkikasvit, mutta itse asiassa kasvi sisältää myrkyllistä maitiaisnestettä erittäin vähän. Vakavan myrkytyksen saamiseksi olisi syötävä useita satoja kasvin lehtiä. Joulutähden yhdistäminen jouluun sai alkunsa legendasta, jota kerrottiin 1500-luvulla Meksikossa asuneesta pienestä tytöstä, joka poimi enkelin suosituksesta tien pientareelta rikkaruohon ja vei sen kirkon alttarin eteen Jeesukselle syntymäpäivälahjaksi. Rikkaruohosta kasvoi upea joulutähti. Kasvin suojuslehdet muistuttavat Betlehemin tähteä ja niiden väri Jeesuksen veristä uhria.
Valkohuonevehka eli valkokalla (Zantedeschia aethiopica) on Etelä-Afrikasta peräisin oleva kasvi ja Etiopian ja Saint Helenan saaren kansalliskukka. Siellä kasvia kutsutaan Niilin liljaksi eli puhtauden ja siveyden symboliksi, minkä vuoksi kukkia käytetään morsiuskimpuissa. Valkokallan lyhyet mukulamaisesti paksuuntuneet juurakot ovat villisikojen ruokaa, ja sen vuoksi Etelä-Afrikassa kutsutaan kasvia myös sian liljaksi. Valkokallasta kerrotaan tarinaa, kuinka Kapkaupungissa varakas liikemies, joka järjesti tyttärelleen loisteliaita häitä, tilasi morsiuskimpun Lontoon parhaalta floristilta. Kun pitkään odotettu arvokas kimppu otettiin lentokoneesta vastaan, kävi ilmi, että se oli valmistettu näistä samoista sian liljoista, joita Kapkaupungista löytyy yllin kyllin. Vaikka kasvi on kauttaaltaan myrkyllinen, käytetään kansanlääketieteessä sen lehdistä valmistettua puurohaudetta päänsäryn hoitoon.
Kiinanruusu (Hibiscus rosa-sinensis) on peräisin Itä-Aasian trooppisilta alueilta. Kiinanruusu on Havaijin ja Malesian kansalliskasvi. C-vitamiinin lähteenä tunnettua kasvia on käytetty vuosisatojen ajan kansanlääketieteessä kuumeen alentajana sekä elimistöä puhdistavana, maksan toimintaa edistävänä ja verenpainetta säätelevänä aineena. Kasvin kukkia käytetään kulmakarvojen värjäykseen, hiustenhoitoon, kenkien kiillotukseen ja ruokanakin. Arabit kutsuvat sen kukista valmistettua teetä reippauden ja pitkäikäisyyden juomaksi. Tahitin ja Havaijin neidot kantavat kukkia korvan takana antaen siten miehille vihjeitä – kun kukka on vasemman korvan takana, on neito avioliitossa tai suhteessa, mutta kun kukka on oikean korvan takana, on neidon sydän vapaa.
Niilinkaisla (Cyperus alternifolius) on vesikasvi, josta Niilin rannoilla opittiin valmistamaan papyrusta jo 4000 vuotta sitten. Papyruksesta tuli eräs Muinaisen Egyptin tärkeimmistä vientituotteista, mutta paperin keksimisen jälkeen papyruksen valmistaminen kuihtui. Vielä hiljattain esiintyi Niilin deltassa paljon niilinkaislaa, mutta nyt kasvin esiintyminen siellä on harvinaista. Papyrusta pidettiin uudelleen syntymisen symbolina ja sitä käytettiin Muinaisessa Egyptissä usein kapiteelien ja pylväiden rakennusteemana. Harvinainen lattasadekaisla kasvaa luonnossa myös Virossa, jossa se on luonnonsuojelun alainen.
Kärpäsloukku (Dionaea muscipula) kasvaa Pohjois- ja Etelä-Carolinan soisilla alueilla. Tämän lihansyöjäkasvin tärkeimmät saaliseläimet ovat hyönteiset ja hämähäkkieläimet, harvemmin sammakot. Hyönteisten pyydystämiseksi kärpäsloukku erittää makeantuoksuista nektaria ja hämärään aikaan sinertävää valoa. Kasvilla on aktiiviset loukut, jotka koostuvat kahdesta karvoilla reunustetusta lehdestä. Lehtien sisäpinnoilla on 3-6 ärsytyskarvaa, joiden kosketus panee lehdet sulkeutumaan. Kun loukku sulkeutuu, kasvi sulattelee saaliseläintään 1-2 viikkoa hyödyntäen siitä itselleen tarvitsemansa aineet. Kärpäsloukun hajottavat entsyymit ovat niin vahvoja, että se voi hajottaa jopa ihmisen ihoa. Yksi loukku pystyy saalistamaan saaliseläimiä vain 2-3 kertaa, sen jälkeen se kuolee.
Kirjojuoru eli juorukki (Tradescantia zebrina) on eräs suosituimpia huonekasveja, joka on peräisin trooppisesta Amerikasta. Kasvin maitiaisnesteellä on ärsyttävä vaikutus, minkä vuoksi kirjojuoru aiheuttaa avomaalla laiduntaville kotieläimille ihottumaa, ja sen kanssa toimijoiden on oltava varovaisia. Meksikossa Tabascon alueella valmistetaan kasvista Matali-nimistä yrttiteetä. Kasvia pidetään myös hyvänä ilmankosteuttajana ja tauteja aiheuttavien mikro-organismien nielijänä.
Banaani (Musa) on maailman suurin ruohokasvi, joka on kotoisin Kaakkois-Aasian tropiikista. Banaanin tuotosta pidetään hedelmänä, mutta sen on kasvitieteessä luokiteltu marjaksi. Banaanit voidaan jakaa niiden käytön mukaan kahdeksi: jälkiruoka- ja keittobanaaniksi eli plantaaniksi. Jälkimmäinen on useiden trooppisten maiden eräs tärkeimmistä ruoanlähteistä, jotka keitetään, paistetaan ja kuivatetaan. Banaaneista tehdään jauhoa, etikkaa ja jopa alkoholia. Banaanin varsista valmistetaan seremoniapaviljonkeja ja kuitubanaanista lähes hajoamattomia köysiä. Eurooppaan banaani tuli 1800-luvulla. Banaaneissa on runsaasti kaliumia ja vähäisessä määrin myös radioaktiivista kaliumia, mutta sen määrä on niin pieni, ettei se ole ihmiselle vaarallista. Käytössä on myös epävirallinen käsite banaaniekvivalentti – eli radiaatiotasoa verrataan yhden banaanin syömiseen.
Jättipeikonlehti (Monstera deliciosa). Kasvin nimitys tulee sanasta ”monstrum” eli hirviö, peikko, sen suurten reikäisten lehtien perusteella. Peikonlehden jopa 20 metriä pitkiksi kasvavat liaanit ovat ihmiselle vaarallisia, koska ne sisältävät suuressa määrässä myrkyllisiä aineita, jotka aiheuttavat syödessä tulehduksen suuhun, oksentelua ja pahimmassa tapauksessa kuoleman. Jatkuva kosketus kasviin voi aiheuttaa ihotulehduksen. Kasvi on kyllä myrkyllinen, mutta sen hedelmissä koko vuoden kestävän kypsymisprosessin aikana myrkyllisyys vähenee ja valmistunut hedelmä on syötävä. Peikonlehden hedelmät muistuttavat hieman ananasta ja sopivat eriomaisesti hedelmäsalaatteihin ja soseisiin.
Köynnösvehka (Philodendron). Philodendron tarkoittaa käännettynä puun rakastajaa, joka viittaa kasvin tapaan kiipeillä juurien avulla puissa. Kasvilla on omaperäinen pölyttymistaipumus – ne pystyvät nopeuttamaan rasvojen aineenvaihduntaa avautuvassa kukinnossa, minkä tuloksena kukinnon sisäinen lämpötila nousee ilman lämpötilasta jopa 17 astetta korkeammalle. Se auttaa houkuttelemaan pimeässä viidakossa pölyttäjien, esimerkiksi kovakuoriaisten huomion. Kasveja käytetään Amazonissa kalanpyynnissä: lehtiä ja varsia käsitellään käymismenetelmällä, jonka seurauksena ne muuttuvat kaloille myrkyllisiksi. Lehtien ja varsien kimppuja heitetään veteen ja myrkystä halvaantuneet kalat jäävät veden pinnalle kellumaan, ja sieltä ne on helppo kerätä. Lehdistä saatavaa voidetta on käytetty ihotautien hoitoon ja pitkiä ilmajuuria köysiksi. Kasvista on myös valmistettu huonekaluja, laukkuja ja koreja.
Kirjokairapalmu (Pandanus tectorius) on Amerikan Samoan kansalliskasvi, joka kasvaa enimmäkseen mangrovesoiden äärialueilla ja rannikoilla. Kirjokairapalmun hedelmiä ja lehtiä käytetään Kaakkois-Aasiassa ruokien valmistukseen. Lisäksi kasvin lehdistä valmistetaan kattoja, lattiamattoja, koreja ja hameita. Lehtien liuoksesta saadaan myös apua kuumeeseen, päänsärkyyn ja kurkkukipuun. Kasveja kasvatetaan sen sahalaitaisten ja terävien lehtien reunojen vuoksi myös kotien suojiksi elävinä piikkilanka-aitoina. Kirjokairapalmu on näihin päiviin saakka tärkeä kasvi Tyynenmeren kulttuurissa, perinteissä ja paikallisessa lääketieteessä.
Naavatillandsia eli espanjansammal (Tillandsia usneoides) on epifyytti, joka kasvaa puissa ja sähkölinjoilla – se ei tarvitse multaa, koska sillä ei ole juuria. Kasvin harmaiden lehtien hopean sävyn antavat lehtiä päällystävät suomut, joiden kautta kasvi imee ilmasta kosteutta ja suojaa itseään polttavalta auringolta. Kasvin siemeniä levittävät pääasiassa linnut, jotka rakentavat niihin pesänsä. Espanjansammaleeksi kutsuttavaa kasvia on käytetty eri tarkoituksiin: eristys- ja pakkausmateriaalina, narujen ja mattojen valmistukseen sekä pehmeiden huonekalujen täyttämiseen. Esimerkiksi ensimmäisten Fordien autonistuimet oli täytetty tämän kasvin lehdillä. USA:n teollisuudessa käytetään vuosittain 5000 tonnia naavatillandsiaa. Kasvilla on terveydelle hyödyllisiä ominaisuuksia, kuten esimerkiksi verensokeria alentava vaikutus. Intiaanit ovat käyttäneet kasvia kuumeen alentamiseksi ja reumakipujen lieventämiseksi. Kasvi on useiden käärmeiden ja lepakoiden elinpaikka ja sen sisältä on löydetty yhden hyppyhämähäkin laji.
Ananaksen (Ananas comosus) eli hedelmäananaksen (Ananas comosus) hedelmät toi Eurooppaan Espanjan kuningattarelle lahjaksi Kolumbus vuonna 1494 tutkimusmatkalta palattuaan. Ananaksen kasvattaminen oli Euroopassa pitkään yläluokan statuksen merkki. Koska kasvi muistuttaa ulkonäöltään käpyä, on sen nimitys englannin ja espanjan kielellä pineapple eli männyn omena. Ananas on hyvin makea hedelmä sen sisältämien hedelmäsokerien ansiosta. Ruoan lisäksi ananasta käytetään myös alkoholijuomien ja etikan valmistukseen. Madagaskarilla hoidetaan kypsillä hedelmillä myös palovammoja. Kasvin lehdistä saadaan kuitua, josta kudotaan erittäin ohutta silkkiä muistuttavaa kangasta.
Ananaskasvit (Bromeliaceae) ovat kotoisin Amerikasta. Useat niistä kasvavat epifyytteinä puun latvoissa saaden ravintoaineita ilmasta ja hajoavista kasvin osista. Niiden lehtiruusukkeeseen kerääntyy sadevettä ja lehtirisuja, jotka muodostavat otollisen elin-, ruoka- ja lisääntymispaikan niveljalkaisille, pikkunisäkkäille, sammakkoeläimille ja linnuille. Suurin ananaskasvi on Andien kuningattareksi kutsuttava puija (Puya raimondii), joka voi elää 100-vuotiaaksi ja kasvaa jopa 3 metrin korkuiseksi. Tämä uhanalainen kasvi on maailman hitaimmin kukkiva kasvi – sen kymmenistä tuhansista kukinnoista koostuva jättiläiskukka kukkii vasta 80 vuoden iässä ja voi kasvaa 10-metriseksi ollen kasvikunnan pisin kukka.
Aavikko / puoliaavikko
Trooppiseen ilmastovyöhykkeeseen jäävät maailman suurimmat aavikkoalueet Afrikan pohjois- ja eteläosassa, Australian keskiosassa, Pohjois-Amerikan eteläosassa ja Etelä-Amerikan keskiosassa. Ilmastoa luonnehtivat erittäin suuri kuumuus ja vähäinen sateiden määrä, minkä vuoksi siellä kasvaa suhteellisen vähän kasveja. Lämpötilat vaihtelevat vuodenaikojen mukaan. Kesäpäivänä voi lämpötila nousta 50 °C:een. Koska ilma on kuiva, se jäähtyy yöllä nopeasti, mutta ei alle 20 °C:een. Talvella on ilman lämpötila päivisin 20 °C, öisin se voi tippua myös nollan alapuolelle.
Kostea subtrooppinen metsä
Kostea subtrooppinen ilmasto esiintyy Kiinassa, Australiassa ja USA:n kaakkoisrannikolla ja Japanin lounaisosassa. Kosteassa subtropiikissa kesät ovat kuumat, lämpötila 25°C ja talvella 10-15°C. Valtamereltä puhaltavien tuulien vaikutuksesta kesät ovat hyvin sateisia ja kosteita, minkä vuoksi kasvaa paljon sekä ikivihreitä että lehtensä pudottavia puita ja pensaita.
Ekvatoriaalinen sademetsä
Ekvatoriaalinen ilmasto esiintyy päiväntasaajan alueella – Amazonin alangossa, Etelä-Amerikassa, Keski- ja Länsi-Afrikassa sekä Kaakkois-Aasiassa. Kasvipeite on tiheää, runsasta ja runsaslajista. Aurinko sijaitsee ympäri vuoden korkealla horisontissa, ja sen vuoksi ilman lämpötila on korkea ja sateita hyvin paljon. Kun aurinko lämmittää päivällä vahvasti maanpintaa, nousee kosteutta täynnä oleva ilma ylöspäin ja keskipäivän jälkeen alkavat rankkasateet. Illaksi sää on jälleen kaunis ja selkeä.
Orkideoita eli kämmekkäkasveja (Orchidaceae) löytyy kaikilta mantereilta Antarktista lukuun ottamatta. Kaikkein pienimmät orkideat ovat vain senttimetrin pituisia, ja suurimman korkeus jopa 13,5 metriä. Orkideoita on hyvin erilaisia – löytyy kiipeäviä, klorofyllittömiä, lehdettömiä, parasiittisiä ja maan alla asuvia lajeja. Orkideat tarvitsevat itämiseen tiettyjen sienien apua, ja lisääntymiseen eläinten apua. Ulkomuodosta ja kasvupaikasta riippuen niitä pölyttävät joko hyönteiset, linnut, sammakot tai lepakot. Löytyy myös itsepölyttyviä lajeja. Yli puolet maailman orkideoista on uhanalaisia ja otettu luonnonsuojelun alaiseksi. Eniten orkideoita vaarantaa asuinpaikkojen vähentyminen ihmisen toiminnan seurauksena. Tämä sai alkunsa jo vuonna 1885, kun botaanikko Frederik Sander perusti ahneudessaan maailman suurimman orkideayrityksen. Sander lähetti orkideoita keräämään ihmisiä, jotka kaatoivat massoittain puita kasveja saadakseen ja aiheuttivat siten suuria ympäristötuhoja. Virossa kaikki maassa kasvavat 35 kämmekkälajia ovat luonnossuojelun alaisia. Vuodesta 2010 lähtien on valittu vuosittain vuoden orkidea – tällä halutaan kiinnittää yhä enemmän huomiota näihin harvinaisiin kasveihin. Taloudellisesti tärkein orkidealaji on vanilja, joka on hinnaltaan toiseksi kallein maustekasvi maailmassa.
Ananaskasvit (Bromeliaceae) ovat